Mun poikanen 'zorpas' on poissa. Mä en haluu että tästä tulee mikään surullinen kirjotus. Sain sut kymmenen vuotiaana ja olit paras yllätys mitä koskaan olin saanu. Olit aina mun sylissä, nukuit mun kanssa ja imit mun kättä. Meistä tuli kaverukset heti ja mä en koskaan luovuttanu sun suhteen. Olit ehkä yks maaailman vaativimmista koirista, mutta mä uskoin sen olevan vaan sun luonnetta.
Valitisin sut 5 koiran seasta, jonka jälkee lähettiin ajaa takas kohti kotia. Olin niin onnellinen ja pelkäsin koko ajan että tiputtaisin sut. Tottelit mua ku huusin " ZORRO OUT, ZORRO BASKET tai sit SIT, PAW " ne oliki sit ainoot käskyt mitä opit. Aina ku näit tai kuulit että joku kävi jääkaapilla juoksit heti paikalle, istuit maahan ja ojensit tassua.
Sä oot meiän perheen maskotti, lähes joka huoneessa on susta kuva tai joku suhun liittyvä esine. Meillä on ainaki 100 zorro esinettä. Paitoja, laukkuja, hanskoja.. yms.
Viimesen kerran vein sut ulos Hietalahessa ja muistan sillon jo ku ajattelin että oot tosi huonossa kunnossa. Harmi ku et pääse viettää kesää 2011, sillä kesät oli sun ja mun lempiaikaa. Maattiin auringossa aina monta tuntia. Sä hankit ittelles mustia läiskia ja mä tavottelin rusketusta.
Koirataivaaseen herkkuja, miss you buddy.
Zorro in my heart 2.5.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti